top of page
a puppy

Turkinhoitopalvelut

Rakkaudesta kauniisiin koiriin.

Haluamme tarjota koirallesi positiivisen kokemuksen trimmaajalla käynnistä.

Emme halua trimmausten olevan liukuhihnatyöskentelyä kiirehtien kelloa vastaan koirasi kustannuksella. Siksi haluamme tarjota jokaiselle koiralle riittävästi aikaa tottua trimmauksen eri vaiheisiin. Haluamme antaa vanhusten istahtaa välillä, totuttaa pennut turkinhoitoon ja palkkaamme konkareitakin hyvästä käytöksestä. Haluamme mahdollisimman monen koiran lähtevän rennosti häntä heiluen, joten aikataulun puitteissa pidämme monesti lopuksi pienen leikki- tai rapsuttelutuokion koirasi kanssa, eikä koirasi joudu murjottamaan häkissä noutoa odotellen. 

KONEAJELUT
SAKSITYÖT

PESUT
POHJAVILLAN-POISTO

YLLÄPITO
OPASTUS

Trimmaus
 Palvelut

 

Trimmaus ja pesupalvelut sisältävät pyydettäessä korvakarvojen nyppimisen, tassunpohjien ajelun lyhyeksi, sekä ongelmattomien* kynsien leikkuun.

* Mikäli kynnet ovat päässeet kasvamaan hyvin pitkiksi tai niiden leikkaaminen vie tavallista enemmän aikaa toimenpiteeseen liittyvän pelon vuoksi, suosittelen varaamaan sitä varten erikseen ajan.

Trimmaus

 

Trimmaus sisältää aina pesun ja kuivauksen, näin voin taata parhaan mahdollisen lopputuloksen. Likaisen turkin trimmaaminen kuluttaa karvaa, lopputulos on epätasainen ja terä ei kulje karvan läpi vaivattomasti, mikä tuntuu koirastasi inhottavalta. Pesemällä koiran itse näen myös paremmin ihon ja karvan kunnon.

Perus pesu

 

Perus pesu sisältää yksilöllisesti turkin mukaan valitun shampoon, hoitoaineen, sekä kuivaamisen. Tarvittaessa toistan shampoopesun koko turkkiin, tai pelkästään tassuihin. Pesu on mahdollista tehdä myös lääkeshampoolla, joka omistajan on tuotava mukanaan ja tällöin pesun hinnasta lähtee pois 5€ shampookuluja.

 

Nyppiminen

 

Nypimme pienet pohjavilloille nypittävät kotikoirat tuntiveloituksella, max. 3h kerrallaan. Emme tee lainkaan suuritöisiä rotutrimmejä (kuten westiet) tai yli 10kg koiria. Mainitsethan ajanvarauksen yhteydessä erikseen, että toivot varata ajan nyppimiseen, etkä koneajeluun. ​

 
Premium pesut
Pitkälle turkille

 

Pitkä ja takuton turkki on kuin koiran kruunu. Sen ylläpito ei kuitenkaan ole aivan haasteetonta, joten anna meidän auttaa! Premium pesu sisältää aikaa ja rakkautta pitkän turkin vaalimiselle aina hoitoaineen vaikutusajasta kuivauksen vaatimaan huolellisuuteen. Muutama takkukin siliää tässä hemmotteluhoidossa, mutta muistathan etukäteen kertoa mikäli turkki on päässyt takkuuntumaan.

Pohjavillanpoisto

 

Pohjavillanpoistoon on parempikin tapa, kuin käsi krampissa karstata allit hytkyen! Ammattitason turkinkuivain, sekä sopivat turkinhoitotuotteet karvanlähtöä edistämään ja villakoirat jäävät tänne trimmaamon lattialle. Tiukkaankin jumahtanut pohjavilla lähtee useimmissa tapauksissa käsissämme irti helpottaen omistajan arjen lisäksi koiran oloa huomattavasti! Ja mikä parasta, urakan jälkeinen siivoaminen ei jää kotiväen huoleksi!

 

 

Pennuille tai arkajaloille

 

Pennuille tai kokemattomille koirille on tärkeä lähteä luomaan positiivinen pohja käsittelylle. Moni ei tule ajatelleeksi miten paljon perustaitoja koiralta vaaditaan onnistuneen trimmauskäynnin edellytykseksi. Pitkään paikallaan pysyminen ei ole itsestään selvää koirille ja kun yhtälöön lisätään kovaa ääntä pitävä turkinkuivain, silmien edessä viuhuvat kiiltävät sakset tai kummallista surinaa pitävä hieman tärisevä trimmauskone - ei ole ihmekään, että koira hämmentyy. 

Käynneillä voidaan harjoitellaan perusasioita lähtien pöydällä rauhallisesti olemisesta ja totutellaan kaikkiin trimmauksen vaiheisiin koiran omia ehtoja kunnioittaen. Omistajan on hyvä suhtautua lopputulokseen hieman huumorilla ja muistaa, ettei trimmauksen viimeistely ole näiden käyntien päämäärä.

Perus pesu
Nyppiminen
Premium pesu
Lisäpalvelu
Pennut
 
Lisäpalvelut
Kynsipassi

 

Lyhyet kynnet ovat edellytys koirasi mukavalle arjelle. Pitkät kynnet vääntävät varpaita ja pituuden myötä kasvaa myös riski kynsivaurioille. Pidetään siis yhdessä huolta parhaan ystäväsi tassuista säännöllisellä kynsihuollolla myös trimmien välissä! Kynsipassilla varattu kynsihuolto sisältää kynsien napsimisen lisäksi myös tarvittaessa hiomisen käsin tai koneella. Samalla tarkastan anturavälit mahdollisten roskien, vaurioiden tai takkujen varalta. Tassukarvojen siistiminen kynsienleikkuun yhteydessä 10€.

Siistiminen

 

Mikäli koirasi alkaa näyttää hitusen epäsiiltiltä trimmausten välissä, nopea saksityö tai koneen käyttö voi olla paikallaan. Varaa tarpeen mukaan tassukarvojen siistiminen, hygieniatrimmi, naaman siistiminen tai vaikka pikainen taikasauvan heilautus koko koiran yleisilmeelle.

Kerrothan aikaa varatessasi mitä tarkalleen haluaisit siistittäväksi.

 

bottom of page